Asiakastarinat

Asiakkaillemme liinat ovat tärkeä palvelun väline

 Niillä vahvistetaan yrityksen mielikuvaa ja ne ovat osa onnistunutta asiakaskokemusta. Niiden hankkimisen tulee myös olla vaivatonta ja helppoa. Jokainen ratkaisu on uniikki ja aidosti asiakkaan näköinen.

Presso

Sano se kollegalle, sano se asiakkaalle. Presso-kahvilaketju on ilahduttanut suomalaisia siitä lähtien, kun ensimmäinen Presso avattiin Joensuuhun 2000-luvun alussa. Kotimaiseen makuun suunnitellut, helposti lähestyttävät kahvilat ovat onnistuneesti hyödyntäneet Fiblonin lautasliinoja brändiviestinnän välineenä.

UniCafé

UniCafen lautasliina tavoittaa päivässä jopa 15 000 ruokailijaa. Tuo erinomainen viestintäväline kertoo itse olevansa biojätettä, yksilöllisellä tekstipainatuksella.

Aleksis

Lounas- ja tilausravintola Aleksisissa käy puolilta päivin kova kuhina. Lounasvieraiden määrä on kasvanut viime keväästä liki parilla sadalla. Ennen paluuta töiden tai opintojen pariin suupielet siistitään mihinkäs muuhunkaan kuin Fiblonin servietteihin.

Classic Pizza

Fiblonin asiakaskokemuspäällikkö Tuulia Ekberg vietti työpäivän Kauppakeskus Iso Omenan Classic Pizza Restaurantin harjoittelijana. Harjoittelupäivän tavoitteena oli laajentaa asiakasymmärtämystä aidon kokemuksen kautta.

Haikon Kartano

Vastuullisuus on tärkeä osa haikon kartanon yritystoimintaa ja se näkyy hotellin, kylpylän ja ravintolan arjessa monella tavalla. Parhaat oivallukset kestävämmän huomisen puolesta syntyvät omia käytäntöjä tarkastelemalla. Lisäksi kartanon tukena on vastuullisuutta ohjaava green key -sertifikaatti.

Sokos Hotels

Vuonna 2012 Sokos Hotels aloitti mittavan konseptiuudistuksen. Jyväskylässä avattiin ensimmäinen Solo-hotelli kesällä 2012, ja vuotta myöhemmin aukesivat ensimmäiset Break-hotellit. Perinteiset, jo olemassa olleet hotellit saivat Original-tunnuksen.

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941