Artikkeli

Niskaliinan tarina

Vuonna 1981 aloitimme niskaliinatuotannon – koko tuotantoidea perustui Pertti Ekbergin innovaatioon: niskaliinan kiinnitys yhdellä langalla.

Aikaisemmin niskaliinan tartunta penkin tarranauhaan tehtiin noin sentin levyisellä huopamaisella kaistaleella. Kaistale kiinnitettiin niskaliinaan ompelemalla.

Prosessi oli hidas ja työläs myös huoparullan jatkuvan vaihtamistarpeen takia. Huoparullaan mahtui vain noin parisataa metriä kaistaletta. Pertti sai 1980 luvulla idean vaihtaa huopakaistale lankaan, jonka etuna oli paitsi vähäisempi nöyhtäisyys, myös lankarullan merkittävästi suurempi riittoisuus.

Yhteen rullaan mahtui pari kilometriä lankaa entisen parin sadan metrin huopakaistaleen sijaan. Lanka voitiin liimata liinaan hitaan ompelun sijasta. Tekninen etu oli merkittävä. Niskaliinojen kiinnitys tapahtuu edelleen langalla, vaikka tuotannon tekninen kehitys onkin mennyt aimo matkan eteenpäin.

Anne Ekberg

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941