Artikkeli

Huikeeta touhuu hei – Fiblonin 13. YTA-päivä

Lautasliinatehdas Fiblonin työhyvinvointi- ja virkistyspäivä Merikarvialla
Kellumaan menossa.

 

Perinteiseen tapaan ­– niin kai voi jo 13. kertaa järjestettävästä vuosittaisesta YTA-päivästä todeta ­­– nousimme bussiin ja siirryimme toisiin maisemiin keskustelemaan yhteisistä tavoitteista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tällä kertaa kohteeksi oli valikoitunut Eumer Fishing Merikarvialla ja vuoden teemaksi oli nostettu työhyvinvointi.

Luottamusta ja intoa (Pekka Ekberg)

Päivä käynnistyi aamupalan jälkeen toimitusjohtajan kiitoksilla. Jokainen fiblonilainen voi kiittää itseään siitä, että selvisimme vuodesta 2022 kuivin jaloin muistaen alkuvuoden koronakuukaudet ja yleisesti hankalan maailmantilanteen. Vastuullisuus yritystoiminnassa on ennen kaikkea sitä, että yritys pysyy terveenä, sillä vain terve yritys pystyy tekemään tulosta ja takamaan työpaikat. Korona iski meihin yrityksenä kovaa, olemme kohdanneet isoja aaltoja ja siksi on syytä iloita näistä hyvistä hetkistä.

Pekka avaamassa 13. YTA-päivän.

 

Erityisesti tällaisissa tilanteissa on äärimmäisen tärkeää pitää huolta itsestään. Aivan kuten lentokoneen turvaohjeissa kehotetaan ensin pitämään itsestä huolta ja vasta sitten auttamaan muita.

YTA alkoi 13 vuotta sitten aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin olemme nyt. Olemme kehittyneet ja muuttuneet vuosien aikana paljon. Olemme käsitelleet isoja teemoja ja katsoneet maailmaa monipuolisesti hyvin eri näkökulmista. Olemme oppineet tervehtimään, keskustelemaan, kuuntelemaan, perustelemaan ja yllättämään. Välillä olemme pukeneet asiakkaan lasit, välillä työkaverin, välillä nostaneet pöydälle erilaisuuden ja jopa tunteet.

Muistetaan pitää itsestämme huolta. Kaikki meistä tarvitsevat taukoja. Ne ovat erilaisia eri elämän vaiheissa – myös eri ihmiset eri tavalla. Joku haluaa pitkän yhtenäisen loman ja toinen taas mieluiten lyhyempiä, toistuvia taukoja – kukin omalla tavallaan.

Pekka muistutti luottamuksen tärkeydestä. Luotetaan että jokainen tekee sen minkä lupaa. Jos aina ei onnistu, pyydetään apua. Ollaan kärsivällisiä ja autetaan. Ei valvota yksityiskohtia, vaan tarkistetaan oikea suunta.

Meillä Fiblonilla on hyvä tiimi ja hyvä kulttuuri, intoa hoitaa asioita yhdessä. Osaamme toimia niin pienissä kuin suurissakin ryhmissä ja tarpeen vaatiessa osaamme hakea apua ulkopuolelta.

Meen sata lasissa kuntoni mukaan (Maiju Kärki)

Kun työolot ovat kunnossa, myös työn fyysinen ja psykososiaalinen kuormitus ovat hallinnassa ja työn tuottavuus paranee. Työympäristön merkitys on olennainen, mm. koneet, työvälineet, suojaimet, fyysinen ja henkinen kuormitus, ergonomia sekä mahdolliset kemikaaliset ja fysikaaliset altisteet. Siisteys on kaiken perusta. Ohjeistukset tulee pitää ajan tasalla ja niitä on noudatettava. Ongelmakohdista tulee antaa palautetta. Jokainen on itse oman työnsä paras asiantuntija. Anna siis kehitysideoita ja huomioi niiden vaikutukset koko työyhteisöön.

Työterveys on tärkeä osa työkulttuuriamme. Muista kuitenkin, että ensisijainen vastuu on sinulla itselläsi. Onnettomuuksien ehkäisy, työturvallisuuskoulutus ja ohjeistuksien ajan tasalla pitäminen sekä niiden noudattaminen ovat meille kaikille tärkeää. Läheltä-piti-ilmoituksia ei voi koskaan tehdä liikaa.

Jokainen meistä tarvitsee lepoa. Aivan kuten lihakset myös mielemme tarvitsee lepoa. Irrottautuminen työstä on tärkeää jaksamisen kannalta, vaikka oma työ olisi erityisen kivaa. Yleensä kannattaa valita vastapainoksi jotain aktiivista, mutta erilaista tekemistä kuin oma työ.

Olemme Fiblonilla tehneet vuodesta 2015 systemaattisia työhyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä kokeiluja. Olemme olleet mukana Great Place to Work ohjelmassa, käytössämme on ollut Smartum liikunta- ja kulttuurietu, yhdessä työterveyshuollon kanssa perustimme Virkku-ryhmän, olemme tehneet hyvinvointivalmentajan kanssa yhdessä erilaisia lajikokeiluja, ravintovalmennusta ja kehonkoostumusmittauksia. Uimahallien vapaa käyttö on sekä Porissa että Ulvilassa ollut mahdollista jo pitkään. Tehtaalla on tarjolla päivittäin tuoreita hedelmiä ja piristämme arkea erilaisilla teemapäivillä, niin pizzaperjantai kuin maanantain aamupalakin ovat meille tuttuja. Ehkä kuitenkin merkittävin hyvinvointiin vaikuttava tekijä on työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen poikkeuksellisen joustavilla työajoilla. Olemme saaneet myös isoa huomiota poikkeuksellisen laajalla työterveyshuollolla.

Maiju lopetti esityksensä legendaariseen elämän ABC:hen.

Muista et elämässä
A, Sun täytyy täällä rajusti rakastaa
B, Just niinku Toni Nieminen
C, Hyppää vaan silmät kiinni vaikka suihkulähteisiin
Mut jos ei onnistukaan
A, Eihän tää nyt oo niin vakavaa
B, Vaikka kaikki menis perseelleen
C, Vedä vaan tankki täyteen
On maailma taas radallaan
Elämän ABC

Tästä päivästä lähtien lupaan
Meen satalasissa kuntoni mukaan
Vaikka alkaa ikää tulla
Ei se hidasta vauhtia mulla
Ylämäki elbäris alamäki on
En lannistu, oon voittamaton
Show must go on

Otteita Portion Boys yhtyeen kappaleesta Elämäni ABC.

Mitä tulee sisään kun minä tulen sisään (Olli Ojamo)

”Joukkueen hyvinvointi on johdon vastuulla” -ajattelu ei toimi. Jokainen jäsen on vastuullinen itse ja joka aamu lähdetään nollasta.

Miten jokainen voi parantaa omaa yrityksen ilmapiiriä? Tässä Ollin vinkit:

  1. Jokaisen tehtävä on rakentaa armollisempaa työkulttuuria. Joskus on painettavaa 100 lasissa, mutta armollisuus mielessä. Työn ja vapaa-ajan välille on vedettävä raja. Armollisuus tarkoittaa sitä, että kaikilla ei ole samaa tahtia.
  2. Osataanko ja uskalletaanko pyytää ja antaa apua. Keskustelua, koska ajattelemme niin eri tavalla.
  3. Kiitä ja kehu, huomioi.
  4. Kiinnostu työkaverista. Työnantaja ei saa kysyä, mutta työkaveri saa. Tutustu toiseen paremmin.
  5. Ruoki positiivisuutta. Älä jää vellomaan mitään minuuttia pidempään.

Jotta joukkue voi hyvin, tulee jäsenten voida hyvin. Kenenkään työkuorma ei saa olla liian iso. Myös työkulttuurin ulkopuolelta tulee kuormaa. Pääkoppa pitää virittää katsastuskuntoon: keskiössä fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Olet vastuussa oman itsesi hyvinvoinnista. Ehkä lastenkin, mutta ei muiden, ei puolison, ei työntekijöiden.

Rutiinien muuttaminen vie 60 päivää. Ole siis kärsivällinen ja toista. Ollin tärpit ovat veden juominen (kaksi litraa päivässä), aamupainotteinen syöminen, viisi kertaa päivässä, mutta niin, että iltaa kohti vähenee. Kohtuullinen liikunta ja säännöllinen uni. Bonuksena ohje karsia myrkylliset ihmissuhteet pois.

Niin ja ennen kaikkea: elämän tarkoitus on murheiden karkotus.

Aktiviteetteja.
Nyt taitaa napata

Ja sitten se huikea osuus eli lämpimät vaatteet päälle ja ulos pilkkimään. Saalista saatiin vaihtelevasti, mutta kokemus jäi varmasti kaikille mieleen. Kun jäseniä alkoi kangistaa, niin siirryimme kellumaan. Iltapäivän hämärtäessä merikarvialainen kalapöytä kutsui nauttimaan ja maukas ateria sulateltiin saunassa.

Kiitos taas tältä erää. Näillä eväin kohti vuotta 2023!

Kattaus on puoli ruokaa.

 

Merikarvialainen kalapöytä.

Edellä olevat kiteytykset puheenvuoroista kirjasi Anne Ekberg.

Jos kiinnostuit, niin Eumer Fishing kuvasi päivästämme lyhyen videon. Sen voit katsoa tästä.

Laskutusohje

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Operaattori

Apix Messaging Oy
(003723327487)

Verkkolaskuosoite

003703465487

OVT-tunnus

003703465487

Mikäli ette pysty lähettämään verkkolaskuja, pyydämme Teitä lähettämään jatkossa paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Oy Fiblon Ab (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun eikä pelkästään kirjekuoreen. Pyydämme Teitä myös huomioimaan, että tähän laskutusosoitteeseen ei saa lähettää muuta materiaalia kuin laskuja eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

Fiblon Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: 003703465487@procountor.apix.fi

Lisätietoja laskutuksesta antaa: Sini Huhtasalo, puh. 0400 943 941